|

Chaga ei ole pelkkä ekokauppa. Chaga on täysin uudenlainen täyden palvelun luomukauppa Kokkolan keskustassa torin kupeessa.
Tavoitteenamme alusta alkaen on ollut tarjota ihmisille elämys, eikä niinkään tavallista perjantain kauppareissua. Myymälään olemme halunneet tuoda tunnelmaa eri aikakausilta sisältäen jotain uutta, jotain vanhaa ja saattaa jotain lainattuakin löytyä. Haluamme erilaisuudellamme innostaa ihmisiä ajattelemaan laadun merkitystä päivittäisessä elämässään. Vähemmän on joskus paljon enemmän.
Mikä ihmeen Chaga?
Nimi tulee englannin kielen sanasta, joka on suomeksi pakurikääpä. Tämä hassun nimen omaava puussa kasvava sieni on varsin yleinen lehtipuiden lahoittaja Suomessa, jota on jo aikoja käytetty terveydenedistämiseksi ja onkin Suomalaista superfoodia parhaimmillaan.
Arvot:
Uskomme kotimaisuuteen ja lähiruokaan ja haluammekin tarjota mahdollisimman monipuolisesti lähituottajien tuotteita, mutta olemme keränneet valikoimaamme myös eri maiden ravintorikkaimpia ruoka-aineita ympäri maailmaa. Haluamme kaupassamme toteuttaa luonnollisesti ekologisia ja kestävän kehityksen arvoja. Siksi olemme valinneet sisustukseen vanhoja kierrätettyjä kalusteita ja luonnon materiaaleja mahdollisuuksien mukaan. Tilamme valaistus suunniteltiin aivan uusiksi, valaistus on nyt hoidettu led- ja energian säästölampuin. Sähköksi valitsimme ekosähkön. Työasumme ovat ekologisesti valmistettuja luomupuuvilla ja hamppuvaatteita.

|
|